Cities on flame with rock and roll -kasetti (Shitsuck tapes and stuff)
Ensimmäisenä tällä neljän artistin kokoelmalla on Shame'n'scandal, joka pirteällä amerikkalaisvaikutteisella rokkipunkillaan pyräyttelee valloilleen viitisen kappaletta. Mukavan melodista kamaa, ja ihan hyvin soitettuakin vielä kaiken kukkuraksi, niistä siis plussaa. Miinuksia täytyy kyllä jaella armoitetulle vokalistille, en vaan tykkää kyseisen herran tyylistä laulaa, etenkään kun se yhdistyy vielä vähän heikompaan ääntämykseen. (Tämä tuskin on kuitenkaan kovin monen kuuntelijan ongelma.) Mukavaa lallatilaa-menoa, sopinee esim. jalkapallon pelailun ja kesäjuomien sivistyneen nautiskelun oheen.
Toisena artistina esiintyykin varmaan jo useammalle tutumpi Cliff Barnes, joka kantaa kortensa kekoon myöskin viidellä kappaleella. Heti ensimmäisestä kappaleesta asti mietityttää, että onkohan laulajaheppuli kuunnellut ja idoliseerannut vähän liikaa Neil Youngia, kovin samansorttiselta ainakin kuulostaa. Herralle itselleen tämä suotakoon vielä, mutta valitettavasti en oikein jaksa muilla suivaita moista käytöstä. Kappaleet ovat kuitenkin ihan hyviä, vaikka välillä tekeekin mieli lopettaa kuunteleminen em. laulusuoritusten takia. Kokonaissaldona Cliff Barnes saa hyvän arvosanan, joskin kehoittaisin hieman panostamaan laulusuorituksiin, monet kappaleet voisivat olla huomattavasti parempiakin ilman tämänkaltaista nasaalikiekumista.
B-puolella hyppää naurunkäkätyksen myötä The Furious Flamers kimppuun, ja salakavalasti puukottaa rokillaan suoraan selkämykseen. Ja hyvin mallikkaasti hyppääkin, kolmen kappaleen verran hyvin mallikasta rokkia. Jos jotain mäkätettävää olisi keksittävä, voisi valittaa kappaleiden kestoista, mutta koska en ole Soundin Demosetä, pidän suuni kiinni.
Viimeisenä starttaa Fancy dress, joka heittää kortensa kekoon (tai rokkisoppaan) jopa peräti kahdeksan kappaleen voimin. Kyseisen humppapumpun rokki ei ole mitenkään rajoja rikkovaa, joskaan ei mitenkään erityisen huonoakaan. Kesätunnelmiin vallan hyvin sopivaa, joskin kokemus jättää minut hieman tyhjäksi.

(Juha Ekholm / Toinen Vaihtoehto #163)




back to Cities On Flame With Rock And Roll